Moni nuori hammaslääkäri varmasti
jossain vaiheessa pohtii, lähteäkö erikoistumaan ja minkä
erikoisalan valitsisi. Jotta päätösten teko olisi helpompaa,
olemme pyytäneet eri erikoisalojen erikoistuvaa hammaslääkäriä
kertomaan kokemuksistaan erikoistumisesta. Ensimmäisen blogin meille
on kirjoittanut Aaro Turunen suu- ja leukakirurgiaan erikoistuvana. Suuri kiitos Aarolle!
Erikoistuja Aaro Turunen, suu-ja
leukakirurgia, Turun yliopisto
Valmistuin Turun
yliopistosta vuonna 2009 ja erikoistumisen suu- ja leukakirurgiaan
aloitin noin kolme vuotta valmistumisesta. Opiskeluaikoina ajattelin
alkuun, etten ainakaan tekisi väitöskirjaa. Väitöskirjaprojektini
alkoi jo toisen opiskeluvuoden aikana. Myöhemmin kliinisessä
vaiheessa olin ajatellut erikoistuvani, mutta en ainakaan kirurgiaan.
Nyt erikoistumista suu- ja leukakirurgiaan on jäljellä noin 4
vuotta.
Ajauduin
kirurgiaan suupatologian kautta. Suupatologia oli aina ollut
mieluinen oppiaine kirurgian lisäksi, mutta käsillä tekeminen on
ollut itselleni hyvin tärkeää. Järkeilin lisäksi kirurgina
pääseväni haastaviin diagnostisiin tilanteisiin, jotka voisin myös
hoitaa kirurgina itse. Harrastin lisäksi opiskelujen loppuvaiheessa
klinikassa aktiivisesti kirurgiaa ja seurasin suuklinikalla toimintaa
omalla ajalla. Varmuutta kirurgian tekemiseen valmistumisen jälkeen
sain varusmiesaikana ylihammaslääkäri Pertti Patisen antamasta
lisäkoulutuksesta. Ennen pitkää käytinkin jo suuren osan
kliinistä tk-työaikaani kirurgiaan.
Jossain vaiheessa
aukesi tilaisuus sijaistaa TYKSissä vapautunutta erikoistujan
paikkaa kunnes virka avattiin haettavaksi. Viranhaussa vaadittiin
kirjallinen hakemus, CV:n julkaisuluetteloineen, selvitys aiemmin
tehdyistä kliinisistä töistä ja lopuksi oli myös haastattelu.
Tieteelliset ja opetukselliset ansioni vaikuttivat paikan saamisen
vaikka kliinistä kokemusta ei vielä niin paljoa ollut kuin monella
muulla hakijalla.
Kirurgiaa aloitin
tekemään heti valmistumisen jälkeen maltillisista toimenpiteistä
laajentaen toimenpideskaalaa kokemuksen karttuessa. Tämä pätee
varmasti muihinkin erikoisaloihin. Perusasioiden tulee olla kunnossa.
Muuten en valmistautunut erikoistumiseen millään tietyllä tavalla.
Sanottakoon, että on varmasti hyväksi jos ehtii nähdä
mahdollisimman laajalti hammaslääketieteen kenttää ennen
erikoistumista. Näin muodostuu hyvä pohja eri erikoisalojen
väliselle kommunikaatiolle, mikä on varmasti tärkeää
tulevaisuudessa.
Koen, että
tekemäni noin 4 vuotta niin yksityissektorilla, terveyskeskuksessa
kuin yliopisto-opettajana ja tutkijana olivat hyvää
valmistautumista erikoistumiseen. Erityisesti hyvänä asiana pidän
tieteellistä jatkokouluttautumista sillä erikoistumisvaiheessa
kirjallisuuskatsauksien ja seminaariesityksien teko on arkipäivää
ja hyvä kokemus näistä helpottaa kummasti vähentäen
stressitasoa. Tutkimustyön tekeminen hidastuu erikoistumisaikana ja
työ olisikin hyvä saattaa mahdollisimman valmiiksi ennen
koulutukseen hakeutumista. Itselläni väitöskirja on
loppuvaiheessa.
Kokemukseni
erikoistumisopiskelusta kuvailisin tällä hetkellä sanoilla:
mielenkiintoista ja intensiivistä. Myös fyysisesti raskasta jossain
määrin. Erikoistumiseen sisältyy kohtalaisestikin työajan
ulkopuolista tekemistä ja lukemista, johon täytyy tehdä aikaa.
Kirurgiassa omana mausteenaan ovat taka-/yöpäivystykset, jotka
sopivat ainakin minulle hyvin. Turussa on reilusti potilaita ja
erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä vaikuttaisi kasvavan
jatkuvasti. Toimenpiteitä pääsee tekemään ja seniorit ovat
useimmiten hyvin saatavilla ja klinikalla on mielestäni hyvä
yhteishenki. Välillä kiire vaivaa itse kutakin mutta sitä oppii
hallitsemaan. Yhteistyö erityisesti korvaklinikan kanssa on
mielenkiintoista. Ensimmäisen murtumaleikkauksensa tai
ekstraoraaliavauksensa muistaa varmasti aina ja parantunut potilas
kontrollikäynnillä on paras motivaattori!