Erikoistumisblogi

Moni nuori hammaslääkäri varmasti jossain vaiheessa pohtii, lähteäkö erikoistumaan ja minkä erikoisalan valitsisi. Jotta päätösten teko olisi helpompaa, olemme pyytäneet eri erikoisalojen erikoistuvaa hammaslääkäriä kertomaan kokemuksistaan erikoistumisesta. Ensimmäisen blogin meille on kirjoittanut Aaro Turunen suu- ja leukakirurgiaan erikoistuvana. Suuri kiitos Aarolle!

Erikoistuja Aaro Turunen, suu-ja leukakirurgia, Turun yliopisto

Valmistuin Turun yliopistosta vuonna 2009 ja erikoistumisen suu- ja leukakirurgiaan aloitin noin kolme vuotta valmistumisesta. Opiskeluaikoina ajattelin alkuun, etten ainakaan tekisi väitöskirjaa. Väitöskirjaprojektini alkoi jo toisen opiskeluvuoden aikana. Myöhemmin kliinisessä vaiheessa olin ajatellut erikoistuvani, mutta en ainakaan kirurgiaan. Nyt erikoistumista suu- ja leukakirurgiaan on jäljellä noin 4 vuotta.

Ajauduin kirurgiaan suupatologian kautta. Suupatologia oli aina ollut mieluinen oppiaine kirurgian lisäksi, mutta käsillä tekeminen on ollut itselleni hyvin tärkeää. Järkeilin lisäksi kirurgina pääseväni haastaviin diagnostisiin tilanteisiin, jotka voisin myös hoitaa kirurgina itse. Harrastin lisäksi opiskelujen loppuvaiheessa klinikassa aktiivisesti kirurgiaa ja seurasin suuklinikalla toimintaa omalla ajalla. Varmuutta kirurgian tekemiseen valmistumisen jälkeen sain varusmiesaikana ylihammaslääkäri Pertti Patisen antamasta lisäkoulutuksesta. Ennen pitkää käytinkin jo suuren osan kliinistä tk-työaikaani kirurgiaan.

Jossain vaiheessa aukesi tilaisuus sijaistaa TYKSissä vapautunutta erikoistujan paikkaa kunnes virka avattiin haettavaksi. Viranhaussa vaadittiin kirjallinen hakemus, CV:n julkaisuluetteloineen, selvitys aiemmin tehdyistä kliinisistä töistä ja lopuksi oli myös haastattelu. Tieteelliset ja opetukselliset ansioni vaikuttivat paikan saamisen vaikka kliinistä kokemusta ei vielä niin paljoa ollut kuin monella muulla hakijalla.

Kirurgiaa aloitin tekemään heti valmistumisen jälkeen maltillisista toimenpiteistä laajentaen toimenpideskaalaa kokemuksen karttuessa. Tämä pätee varmasti muihinkin erikoisaloihin. Perusasioiden tulee olla kunnossa. Muuten en valmistautunut erikoistumiseen millään tietyllä tavalla. Sanottakoon, että on varmasti hyväksi jos ehtii nähdä mahdollisimman laajalti hammaslääketieteen kenttää ennen erikoistumista. Näin muodostuu hyvä pohja eri erikoisalojen väliselle kommunikaatiolle, mikä on varmasti tärkeää tulevaisuudessa.

Koen, että tekemäni noin 4 vuotta niin yksityissektorilla, terveyskeskuksessa kuin yliopisto-opettajana ja tutkijana olivat hyvää valmistautumista erikoistumiseen. Erityisesti hyvänä asiana pidän tieteellistä jatkokouluttautumista sillä erikoistumisvaiheessa kirjallisuuskatsauksien ja seminaariesityksien teko on arkipäivää ja hyvä kokemus näistä helpottaa kummasti vähentäen stressitasoa. Tutkimustyön tekeminen hidastuu erikoistumisaikana ja työ olisikin hyvä saattaa mahdollisimman valmiiksi ennen koulutukseen hakeutumista. Itselläni väitöskirja on loppuvaiheessa.

Kokemukseni erikoistumisopiskelusta kuvailisin tällä hetkellä sanoilla: mielenkiintoista ja intensiivistä. Myös fyysisesti raskasta jossain määrin. Erikoistumiseen sisältyy kohtalaisestikin työajan ulkopuolista tekemistä ja lukemista, johon täytyy tehdä aikaa. Kirurgiassa omana mausteenaan ovat taka-/yöpäivystykset, jotka sopivat ainakin minulle hyvin. Turussa on reilusti potilaita ja erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä vaikuttaisi kasvavan jatkuvasti. Toimenpiteitä pääsee tekemään ja seniorit ovat useimmiten hyvin saatavilla ja klinikalla on mielestäni hyvä yhteishenki. Välillä kiire vaivaa itse kutakin mutta sitä oppii hallitsemaan. Yhteistyö erityisesti korvaklinikan kanssa on mielenkiintoista. Ensimmäisen murtumaleikkauksensa tai ekstraoraaliavauksensa muistaa varmasti aina ja parantunut potilas kontrollikäynnillä on paras motivaattori!